33. viikko tasoitusta 
Ensin tuli toista kiloa lisää ja sitten sitä lähti suunnilleen saman verran. Eli siellä 69kg tietämissä keikutaan nyt. Kuukautiskierto ja reippaampi liikunta ilmeisesti viskoivat lukemia noinkin reippaasti.

Keskiviikkona kävin antamassa ne vuosikokeet diabetespolia varten. Mikroalbumiinin keräys oli jälleen yhtä "riemastuttavaa" kuin aina ennenkin. En vain yhtään tykkää siitä pissan kanssa läträämisestä. Lisäksi sain verikokeenotosta käsivarteni kipeäksi. Ensin kipeytyi vain pistospaikan reuna ja siihen nousi kova patti, mutta nyt koko olkavartta jomottelee. Mutta jospa se siitä rauhoittuisi kohta.

Lumityöt muuten todella korvaavat kunnon liikunnan. Varsinkin, kun sitä lunta tulee kuten tuossa viikolla kolmisen päivää tuprutteli. Keskiviikkoiltana kolasin ne suurimmat reilun 30-40cm kinokset pihasta ja sittenpä kärsittiinkin hypoista vähän väliä eiliseen saakka. Vasta nyt alkaa rauhoittumaan matalien suhteen.

Mutta näillä eväin ensi viikkoon. Perjantaina on vasta se polikäynti, joten yksi punnituspäivä ennättää ennen sitä vielä olla. Tavoitteita ei isommin ole, kunhan nyt ei hyppäisi enää korkeampaan suuntaan kuitenkaan.

[ lisää kommentti ]   |  permalink  |  tekstiin liittyvä linkki  |   ( 2.9 / 29 )
32. viikko, virallisesti -1,2kg viime viikkoon 
Elikkäs samoissa mennään, mitä vaaka näytti jo muutama päivä sitten, kun kävin tännekin infoamassa. Alimmillaan tippui jo sinne 68,5kg, mutta lähelläpä tuota nytkin pyöritään. On kai se sitten uskottava, että se pudotus nyt vihdoin tapahtui ja tuntuu pysyvänkin. :smile:

Vähän on toisaalta ontto olo, ei osaa luovuttaa pudotuksesta. Ja toisaalta onhan sitä pudotettavaa vieläkin. Eli jos tässä kokeilisi suht itsekseen saada vielä sen kolmisen kiloa lähtemään. Jos ei tunnu ilman hirveää vääntöä lähtevän, niin tyytyväinen olen tähänkin jo. Mutta toisaalta sitä on jo niin tottunut tuohon kevyempään rytmiin, että saa nähdä, kuinka tää tästä asettuu.

Sokereissa ei uutta juurikaan. Muutamana päivänä näytteli korkeampia lukemia, mutta nekin taitavat nyt tasaantua. Aamu on ollut koko ajan hyvä, aamupäivästä sitten lähtenyt nousemaan. Pitkävaikutteista en ole uskaltanut laskea, eikä siihen nyt ole tarvetta ollutkaan, kun liikkuu kevyemmin. Heti kuitenkin, jos alkaa tiukemmin vedättämään, on tilanne uusi.

Ensi viikolla olisi ne vuosikokeet edessä ja 4.4. sitten diabetespolin käynti. Saa nähdä, onko kroppa ottanut miten painonpudotuksen vastaan. Verenpaine ja kolesterolihan nyt ovat aina olleet kohdillaan, joten tuskin isoa muutosta niissä näkyy, mutta kiva silti päästä tutkailemaan, josko edes jotakin.

[ lisää kommentti ]   |  permalink  |  tekstiin liittyvä linkki  |   ( 2.7 / 22 )
Alkuperäinen tavoitepaino saavutettu 
Piti tulla infoamaan väliaikatietoja, vaikkei "virallinen" punnituspäivä olekaan. Paino on nyt näköjään taas lähtenyt tippumaan, vaikka itsestäni tuntuukin, että olen syönyt jatkuvasti jopa liikaa ja on ollut melkoisen ähky olo.

Tänä aamuna vaaka kuitenkin näytti 68,8kg. Tarkoittaa siis sitä, että alkuun asetettu -15kg tavoite on nyt pulkassa. Pitänee katsoa nyt, että miltä tää homma vielä tuntuu, josko jatkaisi vielä sen muutaman kilon. Mysteerinen oli tämäkin pudotus nyt, mutta pudotus se silti on. Toivottavasti ei yhtä mystisesti nouse taas sinne pari kiloa ylemmäksi. Hieno fiilis kuitenkin, kun jo eilinen iltapaino oli alle 70kg. :smile: Silti voisi kyllä vähän harventaa tuota vaa'alla rumppaamista, varsinkin näin kirjoitettuna ja luettuna se näyttää siltä, että asun melkein siellä...

[ lisää kommentti ]   |  permalink  |  tekstiin liittyvä linkki  |   ( 3 / 10 )
31. viikko, -800g viime viikkoon 
Nesteitä lähti elikkäs nyt kiikutellaan siellä aika tasan 70kg lukemissa. Juomisestahan tuo nyt on selkeästi kiinni. MItä reippaammin jaksaa ja muistaa juoda, sitä paremmin paino tippuu. Tiedän kyllä muutenkin, että välistä tulee turhankin niukalla nestemäärillä mentyä.

Sokerit ovat suht tasapainossa nyt. Hampaanpoiston jäljet alkavat olla parantuneet, ompeleen poistin tiistaina ja samoin antibioottikuuri loppui samana päivänä. Iltainsuliinin nostin tosiaan takaisin siihen 14ky:hyn ja se taitaa olla kuitenkin kaikkein sopivin. Nytkin aamusokeri oli 4.4. Toki sitten liikunnan jälkeisinä päivinä laskua on enemmän, mutta sitten toisaalta taas päivinä, kun liikuntaa ei ole, niin taso pysyy matalampana.

Entisillä jatketaan tästä. Motivaatio isompiin rytistyksiin painonpudotuksen suhteen alkaa selvästi lipsua, mutta kuitenkin nyt vielä jaksaa ponnistella. Ei ihan vielä ole valmis jäämään yläpitopainoon, vaan toiveissa olisi pari kolme kiloa saada tippumaan. Hitaasti hyvä tulee, toivottavasti ainakin. :smile:

[ lisää kommentti ]   |  permalink  |  tekstiin liittyvä linkki  |   ( 2.5 / 4 )
30.viikko toi takapakkia 1,1kg 
Niinpä. Vaaka ei kovin mairitteleviä lukemia näyttänyt tänä aamuna. Viime viikon löysäily näkyy edelleen, vaikka nestettähän tuosta osa onkin. Että jos viime viikolla päästiin jo alle seitsemänkympin, niin nyt ollaan taas tukevasti sen päällä.

Rehkimään ei nyt uskalla vielä alkaa, pitää odotella viikonloppuun ainakin. Toisaalta tavoitekin on jo niin lähellä, että huomaa motivaation hiipuvan. Ei enää ole ihan niin päättäväinen, kuin projektin alussa. Mutta se nyt on kuitenkin selvää, että takaisinkaan en noita kiloja tahdo. Joten jospa tämä viskominen tästä tasoittuisi. Tosin samanlaista heilumista on ollut jo parisen viikkoa kohta. Suunnilleen samoissa lukemissa pysyy, mutta viskoo kuitenkin siinä 69,5-71kg välissä.

Hammas on edelleen tosi hyvä, tai siis se puuttuva hammas. :wink: Eilen illalla en nukkumaanmennessä ottanut särkylääkettä, joten se hieman kostautui, kun nyt aamulla oli leukaperät jäykkinä ja jomotustakin tuntui. Mutta eiköhän se asetu särkylääkkeellä taas ihan hyväksi.

Sokeripuolella tein sellaisen muutoksen, että nostin ilta-Lantuksen takaisin 14ky:hyn. En tiedä, nostiko se viisurin tulehdus lukemia, vai oliko se muutenkin liian vähän, koska aamuarvot alkoivat kivuta kymmenen tietämiin. Katsotaan nyt, miten tällä neljällätoista menee, tänä aamuna ainakin mittari näytti taas 4.3. Toivottavasti ei romahdeta taas matalalle niin, että rytinä käy.

Sitten ne ensi viikon tavoitteet. Liikkumaan pitää päästä kyllä ja saada nyt tuo paino rauhoittumaan ainakin siihen lähemmäs sitä 70kg rajaa. Jos menee allekin, niin aina parempi. Toisaalta en kyllä usko isoihin nousuihinkaan, ei tässä nyt mitään järkyttävää äkkikäännöstä takaisinpäinkään ole tavoissa tullut. Enemmänkin epäilen taas niitä nesteheittelyjä, mutta katsellaan.

[ lisää kommentti ]   |  permalink  |  tekstiin liittyvä linkki  |   ( 5 / 1 )

Edellinen Seuraava