Tämähän tästä puuttuikin 
Ei ole vieläkään kuulunut mitään sieltä apuvälineyksiköstä. Mutta kas kun kiva muuten, toinenkin jalkapohja on alkanut oireilemaan aivan samalla lailla. Ilmeisesti pitkään jatkunut ylimääräinen rasitus, kun olen tuota toista kinttua yrittänyt varoa, on aiheuttanut saman plantaarifaskiitin tuohon oikeaankin jalkaan. Pitää nyt yrittää sitä venyttelyhoitoa heti alkuun, jos se ei niin pahaksi pääsisi. Ja tuupata kenkään koroketta.

Sokereiden kanssa mennään nyt niin, että laskin pari aamua sitten myös aamun Lantuksen 17 yksikköön. Huomasin, että joka päivä toistui hypo suunnilleen samaan aikaan, joten kokeillaan näin. Toisaalta munhan pitikin laskea annostusta, jotta saisi niitä hypotuntemuksia palaamaan. Nyt ei pariin päivään ole hypoa tullut vakioaikaan, muuten noita tuntuu päivittäin kyllä ilmenevän. Toisina päivinä useampikin.

Myös ystäväni keliakia alkaa aktivoitua raskausajan jäljiltä. Ihohan ei reagoinut raskausaikana gluteeniin, eikä myöskään nyt tämän puolen vuoden aikana sen jälkeen. Heti synnytyksestä oli lyhyt jakso, että jos söin gluteenipitoista ruokaa, iho nostatti heti kutisevaa ihottumaa. Sitten se katosi. Mutta valitettavasti ei kuitenkaan kokonaan, siltä näyttää. Kaipa se sitten on sitä harmooni palaamista entiseen vireeseensä.

[ lisää kommentti ]   |  permalink  |  tekstiin liittyvä linkki  |   ( 3 / 31 )
Hyviä uutisia 
Vuosihuolto takana. Verikokeissa ei valittamista, jopa kolesteroli oli laskenut 5.2 tasan neljään. Ei huonommin, kun ottaa huomioon, että mitään en ole ruokavaliossakaan muuttanut. Pitkäaikainen oli 6.6.

Käytiin lävitse sitä aamunkoittoa ja lääkäri oli sitä mieltä, että nyt ei tehdä muuta kuin seuraillaan, koska synnytyksestä on kuitenkin sen verran vähän aikaa, että yksinkertaisesti hormonien palautuminen voi aiheuttaa noita heittelyjä. Eli siis Lantustakaan ei vaihdettu pois, vaan sillä jatketaan. Jos tuo aamu ei ala mataloitua sittenkään, kun imetys vähenee merkittävästi ja loppuu kokonaan, niin sitten katsellaan uudestaan. Nyt mennään niin, että korjailen noita aamuja Novo Rapidilla.

Verenpaine oli myöskin ok, samoin pistopaikat. Hypotuntemusten katoamisesta oli puhetta niistäkin ja nyt seuraavaan kertaan tavoitteena on hieman nostaa tuota pitkäaikaista, että saataisiin ne palaamaan. On hieman orpoa välillä, kun matala puskee todella rajuna päälle, koska tuntemuksia ei juurikaan ole.

Mutta näin tällä kertaa. Seuraava kontrolli oli muistaakseni elokuussa, joten kesä mennään näillä ohjeilla, mikäli ei nyt radikaalia muutosta voinnissa tule. Hyvä mieli oli kuitenkin noista rasva-arvoista, että ne noinkin kohdillaan ovat. :smile:

[ lisää kommentti ]   |  permalink  |  tekstiin liittyvä linkki  |   ( 3.1 / 34 )
Plantaarifaskiitti 
Tänään oli vihdoin se jalkojenhoitajan arvio tuosta vasemman jalan kipuilusta. Suht nopeasti sieltä diagnoosi tulikin, kun luettelin oireet, plantaarifaskiitti eli jalkapohjan kalvojänteen kiinnitysalueen tulehdus. Lisätietoa tuolta, en käy tässä koko sepustusta lävitse. Plantaarifaskiitti

Sain väliaikaisen korokepohjallisen kantapään alueelle, venytysohjeet ja lisäksi ohjeistuksen käyttää kylmää rasituksen jälkeen. Jalkojenhoitaja laittoi myös asiaa eteenpäin, oliko se nyt apuvälineyksikköön tms., että käyttöön saataisiin asianmukainen tukipohjallinen jatkossa.

Muutoin jalat olivat hyvässä kunnossa. Pientä napinaa tuli liian lyhyiksi leikatuista kynsistä, mutta muuten kommentti oli, ettei näissä ole mitään hoidettavaa. Rasvasi kuitenkin ja tunki tuonne ukkovarpaiden kynsien kulmien alle kangastaitokset, että saisivat nyt rauhassa kasvaa reunat tarpeeksi ylös.

Ihan mukava käynti ja ennen kaikkea suurimmat huolet tuon jalan suhteen helpottivat. Vaiva on aika yleinen ja ilmeisesti siis varsin helposti hoidettavissakin. Joten ei muuta kuin korkokenkiä kaivelemaan kaapista. :wink:

Perjantaina suunta käykin sitten kohti diabetespolin vuosihuoltoa.

[ lisää kommentti ]   |  permalink  |  tekstiin liittyvä linkki  |   ( 3 / 44 )
Vuosikokeet otettu 
Kävin tänään sairaalalla labrassa antamassa verta vuosikokeita varten. Sokerit, rasvat, mikroalbumiini jne. Neljä tai viisi putkiloa taisi lähteä tavaraa ja lisäksi vein virtsankeräysastian mennessäni. Labrakoe, jota jostakin syystä inhoan yli kaiken. Jotenkin vain se virtsan kerääminen yöajalta on niin vaivalloisen tuntuista, vaikkei se sitä oikeasti olekaan. Mutta onpahan taas takana sekin.

Testasin ensimmäistä kertaa PKSSK:n labran ajanvaraussysteemiä. Varasin ajan labraan ja ohjeiden mukaan minun tarvitsi vain marssia sovittuna aikana paikalle ja sieltä sitten huudettaisiin nimellä sisään. Kutakuinkin näin se menikin, olin paria minuuttia vaille kymmenen paikalla, kun olin tasan kymmeneltä ajan varannut, enkä ennättänyt edes takkia riisua, kun minut kutsuttiin sisään. Kerrankin jokin toimi kuten pitikin, kiitokset siitä kuntayhtymälle.

Ensi viikolla onkin sitten jo se jalkahoitajan käynti keskiviikkona ja perjantaina ensin d-poli, sekä sen jälkeen silmänpohjakuvaus. Sitten olisikin vuosihuolto suoritettu. Ja toivottavasti uusi insuliini käytössä ja jalan tilanteeseenkin vähän valoa saatu. Sitä odotellessa...

[ lisää kommentti ]   |  permalink  |  tekstiin liittyvä linkki  |   ( 2.9 / 38 )
LifeScanilta ilmainen verensokerimittari 
Sain jo viime viikolta LifeScanilta kirjeen, joka jäi kuitenkin avaamatta, kun ajattelin sen sisältävän pelkkää mainospostia. Avasin sen kuitenkin tänään tarkoituksenani vain vilkaista ja viskata roskiin.

Yllätys oli kuitenkin positiivinen. Joensuun seudun hankintatoimi on kallistunut LifeScanin OneTouch-tuotteisiin verensokerin omaseurannassa, joten LifeScan tarjoaa mahdollisuuden tilata minkä tahansa kolmesta uutuusmittarista veloitutuksetta.

Vaihtoehtoina olivat siis pieni ja näppärä UltraEasy, entisen Ultran uudistettu versio Ultra2 sekä monipuolisempi seurantamittari UltraSmart. Pikaisen harkinnan jälkeen päädyin epäilyksettä kolmanteen vaihtoehtoon eli tuohon monipuoliseen mittariin. Kaikkiin mittareihin käyvät samat liuskat kuin vanhempaankin OneTouch Ultraan, joten sen puolesta ei ollut rajoitteita.

Nyt vain pitää viedä tuo lomake postiin ja jäädä odottelemaan uutta mittaria. :smile: Johan tuo entinen on useamman vuoden minulla ollutkin. Lisätietoa mittareista LifeScanin sivuilta http://www.lifescaneurope.com/fin/



[ lisää kommentti ]   |  permalink  |  tekstiin liittyvä linkki  |   ( 3 / 40 )

Edellinen Seuraava