Kävin tänään myös pitkästä aikaa fillarilenkillä ja uimassakin. Tuli vihdoin heitettyä se talviturkki, Jaakon päivänä sopivasti. Uimista nyt ei voi tosin paljon uimiseksi sanoa, sen verran viileää vettä, mutta fillarilenkillä tuli ihan kunnolla lämmin. Nyt vain odottelen tässä, että alkaako vaikutus sokereihin näkyä jo tänä iltana vai kenties vasta aamulla. Vai näkyykö ollenkaan. Yleensähän hieman rankemman liikunnan jälkeen jossain vaiheessa palautuessa tulee käytyä hieman voimakkaammilla hypoilla.
Verensokerin mittailun suhteen olen ollut taas kesälomalla melko totaalisesti. Lomareissulla mittailin muutamana päivänä enemmänkin, nyt kotiin tultua olen tainnut mitata kahdesti. Kahdesti siis neljään päivään. Hieman korkeamalla vaikuttaa olevan nyt, mutta saisi kyllä ollakin, jotta niitä hypoja pääsisi näkemään vähän aikaisemmin tuntemuksien kautta. Pitäisi muuten varmaan nyt ennen yötä mitatakin sokeri. Katsotaas...14.5 Vähän matalampikin voisi olla, varsinkin kun söin juuri iltapalaa. Pitänee muutama yksikkö laittaa yötä vasten lyhyttäkin, muuten sitä huidellaan päälle 20 kohta.
En tiedä, mikä siinä mittaamisessa on niin vaikeaa. Se ei koske, eikä nyt juuri muutenkaan tunnu epämiellyttävältä. Sormenpäät eivät myöskään arista tällä mittaamistahdilla liiallisista pistoksista. Jotenkin se vain aina unohtuu tai ei saa ajoiksi. Joskus harvoin pitää ihan skarpata, että saa kokonaiskuvaa tasosta tai sitten, jos selkeästi on ongelmaa tasapainossa. Samanlaista tämä on ollut melkein sieltä alusta asti, kun oppi kuulostelemaan omaa oloaan. Jotenkin sitä vain luottaa välillä liikaakin omiin tuntemuksiinsa. Pitäisi varmaan opetella toisin.
[ lisää kommentti ] | permalink | tekstiin liittyvä linkki |
( 2.9 / 16 )Oltiin viikko perheen kanssa kesälomamatkalla. Muutama yö viihdyttiin Ruotsissa eläintarhan liepeillä ja sitten palattiin takaisin Suomeen Kotkaan katselemaan purjelaivoja.
Pääsääntöisesti reissu meni sokereidenkin puolesta hyvin. Ainoastaan yksi hieman rankempi hypo kävi, jolloin tajuntakin kerkesi hieman lähteä taas lipsumaan. Mitatessa sokerit olivat kuitenkin jo 2.4, joten ei hirveän matalalla kuitenkaan. Muistan sentään edes hämärästi kaiken.
Sinänsä tuo hypojen määrä on positiivinen yllätys. Liikuntaa tuli nimittäin joka päivä todella runsaasti, kun liikuimme kävellen ja eläintarhassakin meni kaksi päivää aluetta kiertäen. Lisäksi syöminen oli melko satunnaista. Toki sitten matalien vastapainoksi reissun aikana muutama korkeakin näyttäytyi, taisi olla juuri tuon matalimman arvon jälkeen muutama tunti, kun mittari näytti hieman päälle 20.
Mutta nyt ollaan siis kotona, joten eiköhän tuo heittelykin asetu lähemmäs taas normaalia. Huomenna tai ylihuomenna on se tukipohjallisten sovituskin, pitäisi etsiä se aika jostain ja varmistaa. Tällaista tällä kertaa itärajalta. Auringonpolttamaa ja reissussa rähjääntyneitä perheen jäseniä.
[ lisää kommentti ] | permalink | tekstiin liittyvä linkki |
( 2.9 / 15 )Jälleen täällä blogissa selvittelemässä päätä matalien jäljiltä. Hetki sitten alkoi maailma kirkastua.
Ihan varmaa mielikuvaa minulla ei ole, koska homma alkoi mennä sekavaksi. Annoin muksuille lounasta ja en siinä tainnut itse ottaa vielä mitään. Sitten laitoin vanhemman pojan unille ja muistan käyneeni katsomassakin, että poika oli nukahtanut. Nuorempi ei meinannut asettua millään, vaan havahtui itkeskelemään vähän väliä.
Jossakin tässä vaiheessa mentiin ilmeisesti selväjärkisyysrajan alle. Muistan, että aloin kokea avoimesta ikkunasta tulevat äänet todella häiritsevinä, enkä oikein kyennyt hahmottamaan mistä ne tulivat. Todella unenomainen fiilis ja sekava. Sain nuoremmankin pojan nukahtamaan, mutta hän heräsi kuitenkin monta kertaa vielä itkemään uudestaan. Liekö vaistonnut, ettei äiti ole ihan ok.
En oikeastaan edes muista, miksi kävin jääkaapista hakemassa suklaalevyn lopun, mutta hyvä kun kävin. Olin sitä järsinyt nuorempaa poikaa nukuttaessani ja lopulta alkoi taas raksuttaa yläkerrassakin paremmin. Ja liki samointein poikakin rauhoittui unilleen.
Jälleen kerran pää on sekaisin. Nyt muistan kuitenkin melkein kaiken. Hieman sumuisesti, mutta kuitenkin. Alkaa vaan ärsyttää, kun näitä tulee, eikä saa kiinni näköjään enää edes hereillä ollessa. Pitänee vähentää perusinskaa entisestään. Pakkohan nuo hypo-oireet on löytää, muuten ollaan kohta tosi nesteessä penskojen kanssa. Meneehän tämä vielä, kun isäkin on kotona, mutta ei passais mutsin alkaa lasten kanssa keskenään ollessa paljon sekoilemaan tai tajuaan kadottamaan.
Edittiä sen verran, että tänään tuli puhelu niistä pohjallisistakin. Kahden viikon päästä olisi sovitus. Ensi viikolle tarjosi ensin, mutta ollaan kesälomareissulla silloin, niin hieman venyy. Mutta sillä rintamalla ainakin edistystä luvassa. :)
[ lisää kommentti ] | permalink | tekstiin liittyvä linkki |
( 3 / 20 )Viimeinen pari viikkoa on ollut tosi tasaista sokereiden suhteen. Pääasiassa aamut suht ok, puolenpäivän jälkeen muutama matala ja jälleen illat ok. Yhtenä päivänä tosin bongasin niinkin matalan arvon kuin 1.6 ilman isompia oireita. Hieman oli sellainen omituinen olo vain, ei muuta. Tästä voitaneen päätellä, ettei se sokeritason nostaminen olekaan onnistunut toivotulla tavalla.
Siinä on iso kynnys antaa sokereiden nousta. Liki vaistomaisesti, jos arvot menevät lähelle kymmentä, saati yli, sitä alkaa laskettamaan. Kai siinä tulee joku vaistomainen tunne mopon karkaamisesta käsistä. Vaikka tiedän varsin hyvin, että tasoa olisi saatava väliaikaisesti nousemaan, jotta nyo hypojen oireet palautuisivat.
Suurin osa, varmaankin noin 90% hypoista on sellaisia, että minulla on vain hieman outo olo. En osaa sitä edes kuvata sen tarkemmin, ehkä keskittymisktyky alkaa heiketä tai silmissä tuntuu pieni "tarkennusongelma". Sitten loput hypot ovat hieman voimakkaampia, voi tulla jopa hikoilua ja selkeämpää omituista oloa ja heikotusta. Jostakin syystä on myös jännä, että voimakkaammat hypon tuntemukset tulevat siinä vaiheessa, kun sokerit ovat jo nousussa. Silloin puutuvat kieli ja kasvojen alueet, ts. alkaa pistely. Tuosta olen monta kertaa vasta jälkeenpäin tajunnut, että matalilla oltiin.
Tukipohjallisesta ei ole vielä kuulunut mitään. Heinäkuussa jossain vaiheessahan pitäisi olla sovitus ja saada ne pohjalliset käyttöönkin. Ihan hyvä, kävely alkaa välillä olla taas kuin puukonterien päällä askeltaisi. MIelellään ei kovin pitkiä aikoja esim. istu, että jalat eivät kerkeä ns. vetäytymään, jolloin liikkeellelähtö on taas kipeämpää. Pitää vaan pysyä tasaisesti liikkeessä.
[ lisää kommentti ] | permalink | tekstiin liittyvä linkki |
( 3 / 25 )Olin aamulla kuvausreissulla. Heräsin jo puoli neljän aikaan ja vietin parisen tuntia metsässä samoillen kameran kanssa. Ilmeisesti tällä ei ollut sokereihin kovin hyvä vaikutus.
Tulin kotiin kuuden aikoihin ja vietin pari tuntia torkkuen välillä, välillä seurustellen miehen ja lasten kanssa. Aamupalakin tuli nautittua ja ihan normaali sellainen. Lisäksi pistelin aamuinsuliinit. Yhdentoista aikoihin lapset sippasivat päiväunilleen ja menin itsekin hieman lepäämään. Heräsin puoli yhden aikoihin lasten ääniin, samoin mies. Tässä vaiheessa mies ehdotti päiväohjelmaan ruokailua ja sen jälkeen kyläreissua. Tämä onkin viimeinen selvä mielikuva seuraavan kolmen tunnin ajalta.
Seuraavaksi järki alkoi raksuttamaan aika tarkkaan kolmen aikaan. Tästä välistä on vain pari hämärää ja sekavaa mielikuvaa. Mies on patistellut ensin avukseen ruoanlaittoon ja sitten syömäänkin useita kertoja, mutta olen joka kerta lupailuistani huolimatta jättänyt tekemättä. Olin kuitenkin vastaillut järkevästi, joten mieskään ei tässä vaiheessa ollut vielä osannut huolestua. Vasta siinä vaiheessa, kun vastaukseni olivat alkaneet kuulostaa omituisilta, oli mies tuonut verensokerimittarin, mutta kun ei ollut mitannut, ei mitään ollut tapahtunut. Oma toimintakykyni on vissiin ollut aika nollilla.
Vanhempi pojista on käynyt ilmeisesti useaan otteeseen minua tökkimässä ja katsomassa, mutta en muista tätäkään. Kuten en muista noita kehotuksia tulla syömään, tai kehotuksia tehdä jotain, edes mitata sitä sokeria. Olen vain jäänyt sänkyyn makaamaan totaalisen passiivisena. Hieman kyllä sietää miehellekin huutia, kun ei vielä kuuteen vuoteen ole oppinut, ettei se sokerien mittaaminen tuossa tilanteessa varmuudenkaan vuoksi ole pahasta.
Aloin tosiaan tulla järkiini vasta kolmen pintaan eli melkein 3h on tuota mustaa vaihetta. Siinä vaiheessa mittasin sokerit mittarilla, joka nätisti makasi polvitaipeessani. Mittari näytti 2.6. Muistan hieman valitelleeni nälkää ennen nukahtamistani, mutten kuitenkaan tainnut syödä mitään silloin. Olisi ehkä kannattanut...
Vastaavia mustia pätkiä minulla on ollut ainoastaan raskausaikana pari kertaa ja nekin tässä jälkimmäisessä. Ekan raskauden selvisin ilman totaalisia pimentymisiä. Mietinkin jo huolestuneena, että olisiko testin paikka, mutta toisaalta päiväohjelma oli aika erilainen kuin yleensä, joten voihan se pelkästään siitä rasituksesta johtua. Voihan?!
Nyt, noin 1,5h tuosta virkoamisestani, olo on muuten hyvä, mutta psyykkisesti sekava. Sen lisäksi, että elämästä on hukassa 3h, tunnen jonkinlaista häpeää ja morkkista, että näin pääsi käymään. Eihän sille mitään voinut, mutta siltikin tuollaisia tunteita nousee pintaan. Lisäksi pelko oman kontrollin katoamisesta ja kyvyttömyydestä selviytyä omin avuin uhkaa nostaa päätään. Kaipa se tästä helpottaa, vaikkakin kolme tuntia silti pysyy kadoksissa. Nyt ja aina. Inhottavaa.
[ lisää kommentti ] | permalink | tekstiin liittyvä linkki |
( 3 / 40 )Edellinen Seuraava
Calendar
