3. viikko, -300g 
Ei tullut sitä liikuntaa lisättyä, ei. Pelkän syömisen varassa jatkettiin laihistelua ja kaikkineen eilen aamulla sitten vaaka näytti -300g edelliseen viikkoon. Parhaimmillaan menkkojen jälkeen näytti puolet enemmänkin pudotusta keskiviikkona, mutta torstaiaamuun se paino asettui tuohon -300g kohdalle. Pääasia nyt kuitenkin, että nousua ei tullut.

Tänään saatiin vihdoin se uusi crosstrainer rikki menneen tilalle, joten nyt on luvassa lisää liikuntaa taas. Hyvä, että malttaa odottaa kokoamisen ajan. :smile:

Näillä siis jatketaan. Vähentyneestä liikunnasta huolimatta insuliiniannokset ovat pysyneet matalampina, joten siinä mielessäkään ei takapakkia ole tullut. Nyt niitä varmaan pääsee taas laskemaan ihan lähipäivinä. Mutta jatketaan näin ja liikuntaa lisäämällä.

[ lisää kommentti ]   |  permalink  |  tekstiin liittyvä linkki  |   ( 2.8 / 23 )
2. viikko, yhteensä -2,9kg 
Eilen tuli toinen viikko täyteen kuntoremppaa. Viikko oli erilainen kuin ensimmäinen senkin suhteen, että ekan viikon lopussa hajonnut crosstrainer ei vieläkään ole korvautunut uudella, vaan mahdollisesti vasta ensi viikon loppupuolella. Tämän takia liikuntaa on ollut taas aika paljon vähemmän. Toki sitä normaalia hyötyliikuntaa ja muutamia kävely- ja fillarilenkkejä, mutta siinäpä se. Eli enimmäkseen pelkällä ruokavaliolla on tämä viikko menty.

Kiloja on kuitenkin lähtenyt nyt kaikkiaan se 2,9kg eli viikon aikana tippui lisää 2kg. Vaakahan näytti tuota lukemaa jo alkuviikosta, joten mitään isompaa ei loppuviikon aikana siis tapahtunut. Saisi tulla se trainer jo, jotenkin tuo liikkuminen muuten tuntuu olevan niin hankalasti järjestettävissä. Ipanoiden kanssa se on rajoitettua ja illallakaan ei sitten kovin kauas tule lähdettyä. Trainerilla oli hyvä polkea aamuin illoin vaikka ipanoiden leikkiessä. Kaipa se sieltä joskus...

Muutoin tässä ei voinnissa ihmeitä. Syönyt olen edelleenkin monipuolisesti, enkä ole nälkää tarvinnut nähdä. Kasviksien osuutta olen nostanut entisestään ja syön useita pieniä aterioita päivässä, joten annoskoko ei kasva kovin suureksi. Kaloreiden määrää en tarkalleen vahdi, mutta vähän summittaisesti yritän silmäillä päivän kokonaismäärää.

Eilen kävin diabetespolillakin. Pitkäaikaisarvon tavoitehan oli hieman nousta, koska edellinen 6.6 oli sen verran matala, ettei niitä hypojen tuntemuksia enää ollut. No ihan ei päästy tavoitteeseen, pitkäaikainen oli 6.3. Tuohon tosin vaikuttaa paljon se, että nämä pari viimeistä viikkoa on ollut matalien kulta-aikaa lisääntyneen liikunnan ja ei ihan ajantasalla hiihtävän insuliinimäärän kanssa. Pitänee vähentää lisää pitkää. Ne flunssan aikana palautuneet hypo-oireet ovat kuitenkin vielä tallella.

Lääkäri kyseli myös tulevaisuuden suunnitelmia ja varsinkin, että vieläkö mulla on kolmas lapsi suunnitteilla. Enpä osannut sillekään sanoa juuta en jaata asiaan, aika näyttänee, miltä rupeaa tuntumaan. Tasapainon puolesta ei kuulemma ole ongelmaa raskautua vaikka samointein, mutta jospa ei nyt kuitenkaan ihan niin nopeasti.

Verenpaine oli myös ok, luokkaa 120/77. Mitään ihmeellistä ei siis sillä reissulla. Kehuja sain siitä, että osaan itse kontrolloida insuliinintarpeen hyvin, ja pärjään hyvällä tasapainolla ilman lääkrien apuja. Eikös sen niin pidä mennäkin? Hankalaahan se joka risaukseen olisi lääkäriä apuun huutaa.

Mutta nyt kohti 3. kuntoremonttiviikkoa. Tavoitteena on lisätä taas liikuntaa, ja jos painon saisi tippumaan edes puolisen kiloa, niin alettaisiin olla lähellä kymmenien vaihtumista alemmaksi vaa'alla. Saa nyt nähdä, ovatko kuukautisetkin alkamassa vihdoin synnytyksen jäljiltä, vai onko tuo tuhruttelu jotakin muuta. Kerranhan olen nuoremman pojan syntymän jälkeen vuotanut, sekin jo 8. viikon kohdalla synnytyksestä, sen jälkeen onkin ollut hiljaista. Mutta eipä kyllä ole ikäväkään vielä. No, tuleva viikko kertonee senkin, että alkaako tämä riemu taas vaiko ei.

[ lisää kommentti ]   |  permalink  |  tekstiin liittyvä linkki  |   ( 2.9 / 14 )
1. viikko -900g 
Tänään tuli sitten ensimmäinen viikko kuntorempasta täyteen ja vaaka näytti aamulla -900g lähtöpainoon. Ihan hyvin, kun en ekan viikon jälkeen vielä kovin kummoisia odottanutkaan. Pelkäsin jopa näennäistä painonnousua, jos lihakset ovat kovinkin järkyttyneinä liikunnan radikaalista lisäämisestä pumpanneet itsensä täyteen nestettä. Mutta ilmeisesti eivät sitten kuitenkaan hirveästi.

Insuliineja tiputtelin tosiaankin pitkästä yksikön aamusta ja illasta pois ja illasta kärsisi melkein ottaa vielä yhden yksikön lisää, kun aamulla on näytellyt jopa kolmosella alkavia arvoja. Korkeimmillaankin ovat olleet nätisti 5.9. Pikainskaa on saanut tiputtaa myöskin huomattavasti. Kun ennen meni ruoalla päälle 10 yksikköä, niin nyt riittää hyvinkin 8, harvemmin edes 10 tarvitsee ja iltaisin en juurikaan pistele ollenkaan. Tänään tosin poikkeuksena pistin, kun söin vähän tukevammin iltapalalla.

Ensi viikolla olisikin diabetespolikäynti. Käyn tiistaina verikokeissa ja sitten torstaina lääkärille. Siellä voisi vähän tarkemmin jutskailla vielä noita liikunnan lisäämiseen liittyviä juttuja. Mutta nyt kokka kohti toista viikkoa. Ensi torstaina voisi odotella jo vaa'alta muutakin kuin pelkkää nestepudotusta.

[ lisää kommentti ]   |  permalink  |  tekstiin liittyvä linkki  |   ( 3 / 10 )
Hypo-oireet palautumassa ja kuntoremontti alussa 
Melkein olisi tuuletuksen paikka. Tänään huomasin, että ainakin hikoilu on palaamassa kuvioihin matalien yhteydessä. Saisi tosin tulla hieman aikaisemmin, kuin tuolla kahden pintaan, mutta pääasia, että nyt jo jotakin kuitenkin tulee. Välillä kun sokeri pääsi huomaamatta jopa alle sen kahden ja senkin jälkeen oireet olivat minimaalisia.

Aloitin kuntoremontin viime viikolla. Tavoitteena on nostattaa kuntoa ja siinä samalla pudottaa painoakin, jota on salakavalasti viime vuosien ja parin raskauden jäljiltä jäänyt. Kokonaistavoite on -15kg, mutta lisäksi toivon, että liikunta muokkaa kroppaa kiinteämmäksi ja kadonneet lihakset löytyvät jälleen. Ruokapuolelle en niin isoa remonttia ole tekemässä. Toki rasvaiset ruoat jätän minimiin ja tilalle rasvattomia/kevyt-tuotteita ja sitten ruokarytmi säännöllisemmäksi. Useita pieniä aterioita päivässä, eikä puolta päivää ilman ruokaa ja sitten illalla hirveää tankkausta.

Motivaatio on ainakin nyt hommaan lähdettäessä korkealla, toivottavasti pysyykin. Liikunta tuntuu hyvältä ja ruokamuutoksissakaan ei isoja vaikeuksia ole ollut. Insuliinintarpeeseen alkaa liikunta vaikuttaa vasta nyt, kun melkein viikko on jo takana. Noita matalia on nyt parina päivänä tullut, joten ajattelin vähentää pitkävaikutteista yhden yksikön sekä illasta, että aamusta eli mennään nyt sitten 17ky + 16ky Lantusta ja Novoa sitten tarpeen mukaan. Senkin tarve on nyt laskenut, kun liikunta kuluttaa sen verran enemmän.

Virallinen aloituspäivä oli torstai 9.8. ja nyt ollaan maanantaissa. Vaaka näytti aamulla noin 1kg vähemmän kuin torstaina, mutta nestettähän se lienee, mikä on lähtenyt. En sitten tiedä, onko kuvitelmaa vai ei, mutta ainakin rinnat tuntuvat jo nyt aavistuksen pienentyneen, mikä ei todellakaan tällä varustuksella haittaa yhtään. Jospa se tästä lähtisi vauhtiin muutenkin.

[ lisää kommentti ]   |  permalink  |  tekstiin liittyvä linkki  |   ( 3 / 18 )
Uudet pohjalliset 
Kävin tänään sovittamassa ja ilokseni sainkin uudet tukipohjalliset jo mukaani samalla reissulla. Sovituksen jälkeen niitä piti vain hieman ohentaa ja sitten päällystää. Nyt sitten opetellaan kävelemään niillä. Sandaaleihin ja muihin vastaaviin kenkiin ne eivät oikein istu, mutta umpinaisiin kylläkin. Enemmän tosin on totuttelemista jaloilla uusiin muotoihin jalkapohjan alla. Varsinkin, oliko se pitkittäiskaaren tuki tuntuu aika voimakkaana pallona jalkapohjassa.

Kävin tänään myös pitkästä aikaa fillarilenkillä ja uimassakin. Tuli vihdoin heitettyä se talviturkki, Jaakon päivänä sopivasti. Uimista nyt ei voi tosin paljon uimiseksi sanoa, sen verran viileää vettä, mutta fillarilenkillä tuli ihan kunnolla lämmin. Nyt vain odottelen tässä, että alkaako vaikutus sokereihin näkyä jo tänä iltana vai kenties vasta aamulla. Vai näkyykö ollenkaan. Yleensähän hieman rankemman liikunnan jälkeen jossain vaiheessa palautuessa tulee käytyä hieman voimakkaammilla hypoilla.

Verensokerin mittailun suhteen olen ollut taas kesälomalla melko totaalisesti. Lomareissulla mittailin muutamana päivänä enemmänkin, nyt kotiin tultua olen tainnut mitata kahdesti. Kahdesti siis neljään päivään. Hieman korkeamalla vaikuttaa olevan nyt, mutta saisi kyllä ollakin, jotta niitä hypoja pääsisi näkemään vähän aikaisemmin tuntemuksien kautta. Pitäisi muuten varmaan nyt ennen yötä mitatakin sokeri. Katsotaas...14.5 Vähän matalampikin voisi olla, varsinkin kun söin juuri iltapalaa. Pitänee muutama yksikkö laittaa yötä vasten lyhyttäkin, muuten sitä huidellaan päälle 20 kohta.

En tiedä, mikä siinä mittaamisessa on niin vaikeaa. Se ei koske, eikä nyt juuri muutenkaan tunnu epämiellyttävältä. Sormenpäät eivät myöskään arista tällä mittaamistahdilla liiallisista pistoksista. Jotenkin se vain aina unohtuu tai ei saa ajoiksi. Joskus harvoin pitää ihan skarpata, että saa kokonaiskuvaa tasosta tai sitten, jos selkeästi on ongelmaa tasapainossa. Samanlaista tämä on ollut melkein sieltä alusta asti, kun oppi kuulostelemaan omaa oloaan. Jotenkin sitä vain luottaa välillä liikaakin omiin tuntemuksiinsa. Pitäisi varmaan opetella toisin.

[ lisää kommentti ]   |  permalink  |  tekstiin liittyvä linkki  |   ( 2.9 / 16 )

Edellinen Seuraava